400 metrillä kauden parasta Porissa

16.07.2009

Satakunnan piirimestaruuksista kilpailtiin eilen ja tänään Porin stadionilla. Itse olin mukana kisoissa 100 metrin, 200 metrin ja 400 metrin matkoilla.

Kisaurakka alkoi eilen 200 metrin kelauksella. Olosuhteet eivät parhaat mahdolliset olleet hyvän ajan tekemiseen. Kova vastainen kaarteessa teki kisasta varsin vaikean alusta alkaen ja lopulta päädyin maaliin ajalla 26.18. Aika on kaikin puolin kohtalainen. Tällä kertaa myös kisaan syttyminen ei ollut parasta mahdollista, joka toki myös jonkin verran ajassa näkyy.

Tänään oli vuorossa 100 metrin ja 400 metrin kisa. Satasella epäonnistuin hieman lähdössäni sillä löin noin 20 metrin kohdalta vasemmasta kelauskehästä ohi. Siitä huolimatta sain erinomaisen ajan 14.12. Ilman tätä pientä virhettä aika olisi varmasti painunut alle 14 sekunnin joka olisi Porin kentällä todella kova aika.

Noin puolentunnin jälkeen oli vuorossa illan viimeinen laji eli 400 metriä. Kisa lähti alusta asti todella hyvin liikkeelle ja esimerkiksi jo 200 metrin kohdalla maksiminopeuteni oli yli kilometrin parempi, kun eilisessä 200 metrin kisassa. Myös jälkimmäinen 200 metriä meni mallikkaasti ja kellotin maalissa kaikkien aikojen parhaan aikani Suomessa 49,6. Aika on toistaiseksi epävirallinen sillä virallisia tuloksia ei netissä vielä ole nähtävillä. Jokatapauksessa aika lämmittää mieltä hirmuisesti ja osoittaa sen, että 200 metrillä on vielä kapasiteettia jäljellä. Myöskin 400 metrillä on mahdollista hätyytellä jopa SE-aikaa tänä kesänä.

Kelaus on tällä hetkellä erittäin hyvin "balansissa" ja uskon, että kunto säilyy hyvänä ensi viikonloppuna Lontoossa käytäviin kisoihin.
 






Leo-Pekka Tähti
NettiTieto Oy