Sveitsin turnee päättyi26.06.2009 Kisat Sveitsissä on nyt takana, kun kilpailimme viimeisen kerran tiistaina Jonassa. Olosuhteet eivät viimeisessä kisassa suosinut. Lämpöä oli hieman reilu 10 astetta. Lisäksi sadekeli oli läsnä ensimmäistä kertaa tällä kaudella.
Kilpailut alkoivat 100 metrin kisalla. Kisa oli äärimmäisen tiukka minun ja Kenny Van Weeghelin välillä. Lopulta kirjautimme tuloksiin urani ensimmäisen tasapelin, kun kelasimme molemmat saman ajan 14.06. Näin ollen voitto jaettiin ja tilastoni pysyy edelleen tappiottomana yli kahteen vuoteen.
Tämän jälkeen kilpailimme 400 metrin kelauksessa. Sijoituin kisassa kolmanneksi ajalla 50.46. Voiton korjasi Van Weeghel ajlla 50.18. Kisan toinen oli Kanadan Colin Mathieson tuloksellaan 50.31.
Kisat päättyivät 200 metrin kisaan joka käytiin reilu puolituntia nelosen jälkeen. Kenny oli tässä kisassa täysin ylivoimainen ja voitti maailman kärkituloksella 24.87. Itse jäin selvästi toiseksi ja koneet hyytyivät tulokseen 25.83.
Sveitsin turnee päättyi siis lopulta pieneen pettymykseen. Mutta täytyy muistaa, että reissu oli omalta osaltani täynnä vastoinkäymisiä ja flunssa johon sairastuin oli varmasti yksi pahimpia mitä minulla on ollut muutamaan vuoteen. Sikäli harmittaa sillä valmistelut Sveitsiin sujuivat erinomaisesti. Nyt ennätykset jäivät seuraaviin koitoksiin.
Seuraavan kerran kilpailen sunnuntainan aita- ja pikajuoksukarnevaaleilla Jämsänkoskella.
|
|