Hopeamitali 400 metrin finaallista30.11.2009 [15:00]Bangaloren maailmankisat päättyivät tänään osaltani, kun vuorossa oli 400 metrin finaali. Eilen etenin helposti loppukilpailuun "säästöliekillä" seitsemmänneksi nopeimmalla ajalla.
Finaaliin valmistautuminen ei mennyt ihan normaalin kaavan mukaan sillä sairastuin eilen illalla jonkinlaiseen ruokamyrkytykseen. Tauti alkoi korkealla kuumeella. Lisäksi vatsa oli totaalisen sekaisin koko yön ja vielä tänä aamunakin. Finaaliin osallistuminen ratkesi osaltani vasta alkulämmittelyn tuntuman mukaan. Päätimme ottaa valmentajani Juha Flinckin kanssa pienen riskin ja näin ollen starttasin finaaliin radalta neljä.
Finaali meni teknisesti täydellisesti. Eilen nopeimman ajan välierässä kellottanut Arabiemiraattien Mohammed Vahdani lähti edestäni radalta viisi. Ensimmäisen sadan metrin jälkeen olin jo saavuttanut hänet, joten siinä vaiheessa löin yksinkertaisesti "liinat kiinni" jotta energiaa säästyisi viimeiselle sadan metrin matkalle. Loppusuoran alettua Vahdani oli jo jäänyt selvästi taakseni ja myöskin Kiinan tilastoykkönen Yanfeng Cui hyytyi sijalta kaksi taakseni. Viimeisellä 50 metrillä saavutin vielä kisan voittanutta Saksan Marc Schuhia, mutta maaliviiva tuli hieman liian aikaisin vastaan. Maalissa eroa minun ja Schuhin välillä oli ainoastaan 0,1 sekuntia. Itse tein kauden parhaan tulokseni nelosella 49.37. Vahdani korjasi lopulta pronssimitalin ajallaan 49.67.
Kisat saivat siis osaltani hienon päätöksen. Kokonaisuus kisoissa oli täyden 10 pisteen arvoinen enkä ainakaan itse kuvitellut ennen kisoja pystyväni hallitsemaan pikamatkoja näinkin selvästi. 400 metrin hopea oli hieno päätös, eikä kullan häviäminen tässä tapauksessa harmita ollenkaan, koska vielä aamulla näytti, että en edes koko finaalin pysty osallistumaan. Tietysti voihan sitä aina jossitella, että olisiko tuliaisina ollut peräti kolme kultaista mitalia, jos nelosen finaali oltaisiin käyty esimerkiksi eilen.
Joka tapauksessa kausi sai hienon päätöksen ja tästä on mukava aloittaa uusi harjoituskausi pienen hengähdyshetken jälkeen.
400 metrin finaali Intia / Bangalore
1. Marc Schuh GER 49.27
2. Leo-Pekka Tähti FIN 49.37 kk
3. Mohammed Vahdani UAE 49.67
4. Yanfeng Cui CHN 49.80
5. Kim Gyu-Dae KOR 50.31
6. Thiago Souza CHN 50.88
7. Kai Zong CHN 51.19
8. Niklas Almers SWE 51.29
|
|